Tandemoppiminen

Tandemoppimisessa on kyse kahden erikielisen ihmisen parityöskentelystä, osapuolet haluavat oppia toistensa kieliä. Tandemoppimisesta on monia erilaisia muotoja, joista osassa tavataan kasvokkain ja osassa Internetin välityksellä. Oppiminen tapahtuu keskustelujen kautta, puolet ajasta keskustellaan yhdellä ja puolet toisella kielellä. Molemmat ovat siis vuorotellen oppijoita ja asiantuntijoita omassa äidinkielessään. Osallistujilta ei vaadita perinteistä opettamista äidinkielessään, esim. kieliopissa, vaan heidän tarkoituksenaan on toimia kielellisenä mallina ja auttaa pariaan oppimaan käytännön kielenkäyttöä esim. antamalla palautetta, auttamalla toista jos tällä on ongelmia ilmaista itseään tai korjaamalla virheitä. Jotta FinTandem toimisi, tulee osallistujien hallita ainakin perusteet tandemkielestään.

Kaikki tandemoppimisen muodot noudattavat kahta perusperiaatetta: vastavuoroisuutta ja itseohjausta. Vastavuoroisuus tarkoittaa, että molemmat osapuolet hyötyvät yhteistyöstä. Koska oppiminen ja siten yhteistyöstä hyötyminen ovat hyvin yksilöllisiä ja vaikeita mitata, tarkoittaa vastavuoroisuus käytännössä että molempiin kieliin käytetään yhtä paljon aikaa ja energiaa. Molemmilla kielillä ei kuitenkaan tarvitse työskennellä samalla tavalla, vaan tavoitteena on löytää sopivin käytäntö sille, jonka opettelemaa kieltä käytetään. Itseohjaus tarkoittaa juuri tätä, molemmat osapuolet ohjaavat itse omaa kielenoppimistaan: määrittävät tavoitteensa ja miten haluavat ne saavuttaa, minkälaista apua toivovat pariltaan ja myös seuraavat ja arvioivat itse oppimistaan. Täten esim. toisella kielellä voidaan harjoitella jokapäiväistä kielenkäyttöä vain vähäisin korjauksin ja toisella jotakin erityisempää alaa koskevaa kielenkäyttöä ja korjata pienempiäkin virheitä.